maanantai 31. tammikuuta 2011

2011: Poikabändi Blue edustaa Isoa-Britanniaa



Britannian yleisradioyhtiö BBC julkisti viikonloppuna, että poikabändi Blue (kuvassa) edustaa Isoa-Britanniaa Düsseldorfissa. Yhtye on valinnut myös edustuskappaleensa ilman julkista karsintaa ja laulun nimi on "I can". Kappaletta ei kuitenkaan ole vielä julkistettu.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun Britannia valitsee viisuedustajakseen täysin valmiin paketin. Useina vuosina 1960-, 1970- ja 1990-luvuilla BBC valitsi valmiiksi solistin, mutta edustuskappale valittiin silti julkisessa karsinnassa. Kahtena edellisvuonna edustuskappale on ollut valmiina, mutta sille on etsitty sopiva solisti kykykilpailun kautta.

Blue-yhtye nousi listoille vuonna 2001 ja valtasi Britannian singlelistan ykkössijan kolme kertaa hiteillään "Too close", "If you come back" ja "Sorry seems to be the hardest word", joka cover-versio Elton Johnin hitistä. Yhteensä Bluen levyjä on myyty maailmanlaajuisesti 13 miljoonaa kappaletta. Yhtye jäi tauolle vuonna 2005, koska pojat halusivat kokeilla siipiään soolourilla, mutta nyt on comebackin aika.

Bluen Antony Costa osallistui vuonna 2006 Britannian karsintoihin kappaleella "It's a beautiful thing" sijoittuen toiseksi. Lee Ryan puolestaan sävelsi vuoden 2005 karsintoihin kauniin balladin "Guardian angel", jonka esitti Andy Scott Lee ja joka sijoittui kolmanneksi.

Katso Youtubesta Antony Costan Britannian karsintaesitys vuodelta 2006

2011: Norjan karsinta

Viime lauantaina kisattiin Norjan kolmas ja viimeinen uusia kappaleita esitellyt alkukarsinta. Näistä kolmesta on finaalipaikkansa lunastanut kuusi esitystä, jotka ovat:

Helene Bøksle - Vardlokk
Katso alkukarsintaesitys YouTubesta

Åste & Rikke - Not that easy (Ah-åh-ah-åh)
Katso alkukarsintaesitys YouTubesta

Hanne Sørvaag - You’re like a melody
Katso alkukarsintaesitys YouTubesta

Babel Fish - You can depend on me
Katso alkukarsintaesitys YouTubesta

Stella Mwangi - Haba haba
Katso alkukarsintaesitys YouTubesta

The BlackSheeps - Dance tonight
Katso alkukarsintaesitys YouTubesta

Norjan finaali käydään lauantaina 12.2.2011, mutta sitä ennen valitaan vielä kaksi finalistia Siste sjansen nimisessä (Viimeinen mahdollisuus) keräilyerässä, jonne ovat päätyneet alkukarsinnoissa kolmanneksi ja neljänneksi sijoittuneet esitykset:

1. Use Me - Daisy
2. Sie Gubba - Alt du vil ha
3. Endre - Oh oh (puppy love)
4. Mimi Blix - Allergic
5. Susperia - Nothing remains
6. The Lucky Bullets - Fire below

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

2011: Alankomaiden edustaja




Sunnuntaina 30.1.2011 kisattiin Alankomaiden karsinta. Kuten tiedettiin edustusyhtyeeksi oli jo aikaisemmin ilmoitettu 3JS (kuvassa) ja ainoastaan edustuskappale valittiin viidestä vaihtoehdosta. Voittajaksi selviytyi ylivoimaisesti kevyt pop-kappale "Je vecht nooit alleen", joka keräsi 63,8% kaikista annetuista äänistä. Alankomaat kilpailee Düsseldorfissa toisessa semifinaalissa.

Katso YouTubesta kappaleen live-esitys Alankomaiden karsinnoista

torstai 27. tammikuuta 2011

2011: Makedonian karsinta

(Entinen Jugoslavian tasavalta) Makedonian karsinta järjestetään 26.2.2011. Siinä kisailee 20 ehdokasta, jotka ovat:

1. Riste Tevkovski – Ne se menuva ljubovta
2. Zdravka Mirčevska – Ludost
3. Ile Spasov – Tugja si
4. Olivera Gjorkoska – Na kraj
5. Natašha Malinkova – Greška
6. Natalija Slaveva – Ne mi trebaš
7. Boban Mojsovski - Te krade toj
8. Goran Kargov – Lаžeš dekа ne ne boli
9. Emilija Gievska – Paranoja
10. Offside – Sekoj den
11. Vlatko Ilievski – Rusinka
12. Angelina Stojanoska – Znаeš li?
13. Skipi & Tyzee – Ostavi politika i pojachaj ton
14. Martin Srbinovski – Ram tam tam
15. Filip Jordanovski – Sekogаš nekoј poveke vredi
16. Ivan Jovanov – Kockar
17. Lidiја Kočovskа – Božјi pаteki
18. Dule i Koki – Neka e so pomin
19. Nade Talevska – Vo moјot svet imаš dom
20. Vodolija – Ne vrakaj se

2011: Ranska




Ranskan yleisradioyhtiö France 3 ilmoitti, että Ranskaa vuoden 2011 Eurovision laulukilpailuissa edustaa Amaury Vassili (kuvassa). Edustussävelmää ei ole vielä julkistettu.

Suomessakin vieraillut 21-vuotias Vassili on jo ehtinyt laulaa itsensä satojentuhansien ihmisten sydämiin ympäri Eurooppaa, Kanadassa ja jopa Etelä-Afrikassa. Karismaattisen tähden vuonna 2009 esikoisalbumia on myyty pelkästään Ranskassa yli platinalevyrajan, 250 000 kappaletta. "Vincero"-albumi on julkaistu myös Suomessa. Vuonna 2010 Vassili julkaisi toisen pitkäsoiton "Cantero".

Amaury Vassili nousi suuren yleisön tietoisuuteen ranskalaisen TV-tuottaja Daniel Moynen avustuksella. Hän törmäsi Vassiliin etsiessään netin avulla uusia tähtiä ja lumoutui samantien, silloin 16-vuotiaan tenorin upeaan ääneen ja karismaan. Viime vuonna Vassilin esikoisalbumi julkaistiin Ranskassa ja hyvin pian Vassili löysi yleisönsä –ja yleisö Vassilin.

Maailman nuorimmaksi ammattitenoriksi kutsutun Vassilin oma musiikkimaku on hyvin laaja. Hän kuuntelee klassisen musiikin ohella niin Coldplayta, Musea kuin The Beatlesia sekä Bob Marleyta. Laaja musiikkimaku kuuluu myös Vassilin albumilla. Hänen mahtipontinen äänensä ja karismansa pääsevät upeasti oikeuksiin albumin monipuolisilla kappalevalinnoilla, jotka vaihtelevat klassisista melodioista tunnettuihin pop-lauluihin. Levyn säestyksestä vastaa sinfoniaorkesteri ja kieltä Amaury vaihtaa sujuvasti ranskan, italian ja englannin välillä.

Kuuntele Amaury Vassilin kappaleita hänen Youtube-kanavallaan

tiistai 25. tammikuuta 2011

2011: Kroatian karsinta

Kroatian karsintafinaali pidetään Kroatian yleisradioyhtiön HRT:n studioilla, Zagrebissa 5.3.2011. Ennen finaalia nähdään kuitenkin kuusi show'ta, jossa karsitaan finaalin esiintyjät. Lauantaina 22.1. pidettiin jo ensimmäinen show, jossa kahdestatoista artistista valittiin viisi karsinnan seuraavaan vaiheeseen. Ensi lauantaina 29.1. on luvassa samanlainen erä. Tämän jälkeen molemmista alkueristä on vielä kahdella artistilla (yhdellä kummastakin erästä) mahdollisuus päästä jatkoon "villeinä kortteina". Kolmannessa ohjelmassa kärkikuusikko etenee seuraavaan ohjelmaan, jonka jälkeen jokaisessa ohjelmassa putoaa kaksi artistia, kunnes kaksi finalistiartistia on jäljellä. Mukana kilpailussa on sekä kokeneita konkareita että uusia kasvoja.
Euroviisuehdokaslaulut tulevat mukaan vasta finaalissa, kun kaksi finalistia esittää kumpikin kolme sävelmää, joista puhelinäänestäjät ja asiantuntijaraati yhteistuumin valitsevat Kroatian edustajan Düsseldorfiin.

Ensimmäisen alkukarsinnan jatkoonpääsijät:
Miro Tomic
Sabrina Hebiri
Dora Benc
Jelena Vanjek
Jacques Houdek

Yhdellä pudonneista on vielä mahdollisuus villiin korttiin:
Damir Kedžo
Ivana Brkašic
Artemija Stanic
Mila Soldatic
Tina Vukov
Mario Sambrailo
Valentina Briški

Nämä 12 artistia kisaavat toisessa alkukarsinnassa 29.1.2011:
1 Daria Kinzer
2 Renata Holi
3 Mijo Lešina
4 Marija Rubcic
5 Manuela Svorcan
6 Katica Marinovic
7 Doris Teur
8 Mirko Svenda-Ziga
9 Diana Herakovic
10 Ana Eškinja
11 Filip Dizdar
12 Saša Lozar

2011: Maltan karsinta

Lyhyet kommentit ja pisteet kaikille Maltan karsintojen 24:lle semifinalistille. Lopussa TOP-16, joka on siis blogistin toivefinalistijoukkio.

01. Cherise Grixti - Heart of Glass (Philip Vella / Gerard James Borg) 9,00
Ihana balladi.

02. Amber - Catch 22 (Ray Agius / Godwin Sant) 6,75
Ärsyttävä jazzailu.

03. Jessica Muscat – Down Down Down (Philip Vella / Jessica Muscat) 7,00
Yksi kisan isoimpia pettymyksiä, koska olen aikaisempina vuosina ihastunut juuri Jessica Muscatin pirteisiin lavaesityksiin.

04. Wayne Micallef - Everybody Sing (Wayne Micallef) 7,00
Tusinarokkailu.

05. Richard Edwards – Finally (Richard Edward / Jan Van Dijck) 7,75
Varsin mukavan rento balladi, joka kuulostaa ihan joltain irlantilaisbrittiläiseltä.

06. Marilena Gauci ft. Michael Henry – He’s A Demon (Michael Henry / Anthony Grech) 7,00
Ihan kuunneltava hölkkä. Raggakohta tuntuu vähän päälleliimatulta.

07. Eleanor Cassar – Hypnotized (Paul Giordimaina / Fleur Balzan) 8,00
Vakionaamalta vaihteeksi vakuuttavampi virsi.

08. Raquela – If I Could Do It Again (Marc Paelinck / Mathias Strasser) 7,00
Hukkuu massaan.

09. Domenique - I’ll Follow the Sunshine (Ralph Siegel / Bernd Mienunger) 7,25
Vanha viisuviikari on tehnyt vähän ärsyttävän ja tekopirteän renkutuksen.

10. Jamie Tonna - Lost Without You (Marco Debono / Aidan O’Connor) 7,00
Suurin miinus vääntävälle ylitulkitsevalle solistille. Itse biisissä ei periaatteessa isompaa vikaa.

11. Kelly Schembri - Love Me Like Your Money (Sven Lundholm / Gerard James Borg) 9,00
Trendikäs diskobiitti.

12. Sophie Debattista – Love to Love You (Elton Zarb / Sophie Debattista) 7,25
Pirteä renkutus.

13. Baklava - Moon Dance (Philip Vella / Gerard James Borg) 8,50
Yksi karsinnan persoonallisimmista teoksista, joka vuosi vaikka erottua kansainvälisessä kisassa.

14. Claudia Faniello – Movie In My Mind (Philip Vella / Gerard James Borg) 8,00
Aikaisempien vuosien suosikkini Claudia "Fabrizion sisko" Faniellon on tällä kertaa liikkeellä vähän rockahtavalla
biisillä, mikä on sääli. Pienet lisäpisteet kuitenkin pelkästään Claudialle riipivistä kitaroista huolimatta.

15. Fabrizio Faniello – No Surrender (Johan Stentorp / Johan Bederholm) 9,50
Kaksinkertainen Maltan viisuedustaja jälleen yrittämässä ja mainiolla diskopopilla onkin.

16. Ally – Numb (Ally) 7,25
Peruslaadukas puolitempo-pop/rock.

17. Glen Vella – One Life (Paul Giordimaina / Fleur Balzan) 8,25
Pirtsakka jytkyttely persoonallisen äänen omaavalta Gleniltä.

18. Kurt Calleja – Over and Over (Johan J’amtberg / Kurt Calleja) 6,75
Tylsä pop/rock.

19. Klinsmann Coleiro / Benjamin Darmanin – This Love (Jonathan Spiteri / Klinsmann Coleiro) 7,00
Perusrämpyttely.

20. J. Anvil - Topsy Turvy (Jonas Gladnikoff / Niall Mooney / Andrew Zahra / Deo Grech / Natasha Turner) 7,00
J. Anvil ei luovu tyylistään, joka tuo mieleen 1980-luvulla ihastuttaneen Tacon. Eli vanhoja 1920-luvun elementtejä yhdistellään
uuteen. Toisaalta Anvilin ääni sopii näihin, mutta kuka näitä jaksaa kuunnella?

21. Amber – Touch Wood (Ray Agius / Alfred Zammit) 7,00
Kovin on Amerikan meininki tässä rallissa. Maltalaiset pysykööt lestissään.

22. Anna Azzopardi – Unfaithful (Renato Briffa / Keith Zammit) 7,25
Perusjammailu.

23. Petra Zammit - Unintentional (Elton Zarb / Rita Pace) 7,00
Vähän turhanpäiväinen kesäreggae.

24. Rosman Pace – You’ll Never Know (Jordan Milnes / Stephen D. Cook) 8,50
Mukavan letkeä diskopoppis.

1. Fabrizio Faniello – No Surrender
2. Cherise Grixti - Heart of Glass
3. Kelly Schembri - Love Me Like Your Money
4. Baklava - Moon Dance
5. Rosman Pace – You’ll Never Know
6. Glen Vella – One Life
7. Eleanor Cassar – Hypnotized
8. Claudia Faniello – Movie In My Mind
9. Richard Edwards – Finally
10. Anna Azzopardi – Unfaithful
11. Sophie Debattista – Love to Love You
12. Ally – Numb
13. Domenique - I’ll Follow the Sunshine
14. Jessica Muscat – Down Down Down
15. Jamie Tonna - Lost Without You
16. Marilena Gauci ft. Michael Henry – He’s A Demon

Katso muut Maltaan liittyvät asiat aikaisemmasta blogimerkinnästä!

maanantai 24. tammikuuta 2011

2011: Islannin karsinta



Islannissa käytiin toinen alkukarsinta lauantaina 22.1.2011. Siitä tiensä jatkoon selvitti Moskovan euroviisuista tuttu Yohanna balladilla "Nótt" sekä Matthías Matthíassonin & Erla Björg Káradóttirin heavy-duetto "Eldgos".

Kolmas ja viimeinen viiden laulun alkukarsinta käydään ensi lauantaina. Yksi kisaan valituista ehdokkaista Sigurjón Brink (kuvassa) menehtyi yllättäen viime viikolla sydänkohtaukseen vasta 36-vuotiaana. Hänen omaistensa toivomuksesta kappaletta ei kuitenkaan vedetä kisasta pois vaan Sigurjónin ystävät esittävät sen. Kaikki viisi kappaletta on kuunneltavissa Islannin yleisradioyhtiön verkkosivuilla

2011: Norjan karsinta

Norjan toisesta semifinaalista finaaliin etenivät:
Hanne Sørvaag: You're like a melody
Babel Fish: Depend on me

Toisen mahdollisuuden vielä saavat:
Mimi Blix: Allergic
Endre: Oh Oh (Puppy love)

Ensi lauantaina 29.1.2011 kisattavan kolmannen ja viimeisen semifinaalin kappaleista on kuultavissa puolen minuutin katkelmat NRK:n verkkosivuilla

Norjan "viimeinen mahdollisuus" eli Siste sjansen -kisa käydään ensi viikon lauantaina ja finaali samana päivänä kuin Suomenkin finaali eli 12.2.2011.

2011: Suomen karsinta

Perjantaina 21.1.2011 kisatusta Suomen karsinnan toisesta semifinaalista jatkoon pääsivät:

Paradise Oskar: Da da dam
Milana Misic: Sydämeni kaksi maata
Father McKenzie: Good enough

Finaaliin ovat aikaisemmin tiensä selvittäneet:

Marko Maunuksela: Synkän maan tango
Johanna Iivanainen: Luojani mun
Cardiant: Rapture in time

Tämän viikon perjantaina 28.1.2011 käydään vielä kolmas semifinaali, jossa kolmesta finaalipaikasta kilpailevat:

Eveliina Määttä: Dancing in the dark
Sami Hintsanen: Täältä maailmaan
Tommi Soidinmäki: Seis
Saara Aalto: Blessed with love
Stala & So: Pamela

Kymmennen finaalipaikan saa vielä yksi alkukilpailuista karsiutunut esitys. Kahdesta ensimmäisestä semifinaalista ovat pudonneet:

Automatic Eye: I'm not the one who's sorry
Jonna: Puppets
Soma Manuchar: Strong
Jimi Constantine: Party to party

Finaali käydään Turun Caribiassa lauantaina 12.2.2011.

tiistai 18. tammikuuta 2011

2011: Moldovan karsinta

Moldovan yleisradioyhtiö on julkaissut kaikki euroviisukarsintojensa avoimeen sävellyskisaan lähetetyt kappaleet nettisivuillaan. Näistä yli 90:sta ehdokkaasta valitaan korkeintaan 30 edelleen jatkoon televisioitaviin karsintoihin. Mahdollisten alkukarsintojen ja finaalin ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.

Tässä blogistin mielipide kappaleista sekä toivomus 30 jatkoonpääsijän listasta:

1. Sergej Rusu - Angel ja
Melodialtaan varsin kaunis, haikea puolitempopoppis. 8,25

2.1. Sasha Bognibov - Do you Know I love a girl?
Tämähän on se kaveri, joka tykkää hätkähdytellä yleisöään erikoisilla teksteillä. Viime vuonna taisi laulaa ylistyslaulun 13-vuotiaille tytöille. Musiikkinsa on kamalaa räimettä ja riipivää laulua edelleenkin (ja tällä kertaa laulun tyttö on peräti 14-vuotias). 4,00

2.2. Sasha Bognibov - Nothing else
Sashalla on mukana toinenkin kappale ja lisäksi hän feettaa G.K.:n kappaleessa (joka on räppiä). Tämä “Nothing else” on synkeä balladi, jossa melodia on kovin tutun kuuloinen mutta mieluummin tätä kuuntelee, kuin tuota edellistä. 6,00

3. Vaderija Tarasova - This is my life
Sarjassamme “This is my life”-nimiset euroviisut ja euroviisuehdokkaat siirrymme Moldovaan. Ihan kivan toiveikas ja hyvin tuotettukin kevytpop. Tätähän on kiva laulaa mukana jo kertsin soidessa toista kertaa. Raikasta. 8,50

4. Alex Belenki - Keep me strong
Balladiosaston parhaimmistoa. Heikointa ehkä Alexin englannin lausuminen, kun sanoista ei meinaa saada mitään selvää. No jospa ne eivät ole muutenkaan häävit? Muuten kiva tunnelma, sävelmä ja toteutus. 8,75

5. Marcel Rosca - Voulez vous
Loistavalla kertosäkeellä vauhditettu sivistynyt diskoiskelmä! Just mun makuun! 10,00

6. Etnomania - Were having fun
No hyvä että jollain on hauskaa. Muhun ei uponnut tämä irkkutyyppinen revittely, jossa tarkoituksellinen tönkkö laulumelodia. Hei! vaan! 5,75

7. Dibo - Djengi rudjat
Reggaerytmejä ja laulua venäjäksi. No ei paha yhdistelmä, mutta ei sitä meikäläisen omintakaan tavaraa. 6,75

8. Santa Maffy - Mereu
Sävelmältään ihan kiva popittelu, jonka kaiketi esittää kaksi nättiä tyttöä? Sovituksessa on vain liikaa parantelemisen varaa. Ihan hirveä se monotoninen konekomppi ja muu sovitus ei elä lainkaan kappaleen mukana. 7,50

9. Natan - Daca dragoste mai e
Kitaravoittoinen, dramaattiseksi määriteltävissä oleva balladi. Lähtee kuitenkin liian verkkaisesti käyntiin tai tarkemmin sanottuna ei lähde kolmen minuutin aikana lainkaan. 6,25

10. Nadejda Kara - Moving on
Heikoin lenkki tässä puolitempoballadissa on Nadejdan ääni sekä englannin ylikorostettu lausunta. Muutenhan tätä vois vaikka kuunnellakkii. 7,25

11. Diana Staver - Love song
A-osa oli ihan-kivaa-balladi-osastoa, mutta kertsi ei oikein putoa liiallisessa revittelyssään. Lopussa tulee vielä kaikenmaailman kitarat ja sun muut sinne sekametelöimään. Vähän haettu sellaista Amerikan meininkiä? Ääntähän tällä Dianalla tuntuu riittävän. 7,75

12. Anastasia Denisiuc - What are you want from me
Siis eikös tuossa kappaleen nimessä ole kieliopillinen vääryys? Vähän kuin Adam Lambertin kappaleen nimi olisi kuultu väärin? Itse biisi on keskitien radiopoppia. 7,25

13. Final - Dance of your life
Mukavasti mekaaninen ja tarkoituksellisen monotinen dancerynkytys. Biisi kuitenkin elää koko ajan ja menee eteenpäin. Persoonalliselle numerolle yksi finaalipaikka, kiitos! 8,75

14. Katrina - Solo por tu amor
Vähän erikoinen ja kaksijakoinen sävelmä. Korkealta kiekuva Katrina ei ole ihan sopraano eikä kappaleensa ihan mikään operettinumero. Kertosäekin on omanlaisensa. Toisaalta ihan tykkään erilaisuuden vuoksi? 7,50

15. Tavis Kent - Top of the world
No et sä nyt ihan tavis oo, ku Moldovan viisukarsinnoissakin olet, vaikka ei nyt ihan maailman huipullekaan taida olla asiaa? Ihan vauhdikas diskojuttu, mutta jotain pientä hiomista kai kaipaisi? 8,25

16. Dana Marchitan - Lucky you lucky me
Mainio diskopop kepein rockmaustein aikaisemmistakin karsinnoista tutulta Danalta. 9,00

17. Roman - Listen close
Jonkun kansainvälisen hitin tunnelmia on tässäkin tavoiteltu, mutta eikös hyvän plagiaatin tunnusmerkki ole ettei muista mistä kappaleesta se on plagioitu? Tämä ei kuitenkaan ole hyvä plagiaatti, koska tämä ei ole kovin hyvä kappale. 6,50

18. El Radu - Tell me why
Perustasokas balladi vaihteeksi miehen laulamana. Ei paha, mutta ei aiheuta erektisiäkään oireita. 8,00

19. Romanita - Hold me
Moderni popballadi, jossa ihan mukava sävel. Romanitan tulkinta moldavialaisperinteiden mukaan vähän ylilausuva ja ylitulkitseva. 8,00

20. Irina Coval - Nu cred
Moldovasssa osataan diskohumpan lisäksi tehdä myös hyviä balladeja. Tässä sellaisesta aika perusesimerkki. Vähän liian hajanainen rakenteeltaan kaikkine kitarasooloineen. 8,00

21. Ianna Novac - The cave of life
Sarjassamme ihan kivaa peruspoppia. Iannan rahtusen kimakka ääni nipistää muutaman desimaalin pois pisteistä, vaikka sinänsä mitään isompaa vikaa ei kokonaisuudessa olekaan. 7,75

22. Karizma - When life is grey
Ihanat kasarimoderntalkingsaundit ja loistavan tarttuva melodia. Tämä ennenkin Moldovan karsintoihin osallistunut ja aikaisemmin nimellä Alexa tunnettu tyttönen ei ikävä kyllä osaa laulaa livenä. 10,00

23. Fantastic 4 - Wild burning
Tässä on yritystä! On sellainen etninen draamaisa jännite ja näyttävä esiintyjäporukka. Tuotantoon pitäisi satsata kuitenkin vielä lisää ja etenkin lavaesityksen tulisi olla tulta ja tappuraa. Kenties siihen satsataankin ja kenties se onkin? Aineksia on. 9,00

24. Putin Tatiana . Nu-mi pare rau
Mukavasti vanhanaikainen diskosambaiskelmä. “Haloo? Onko Tarja Lunnas? Sä kaipasit uutta hittiä?” 8,25

25. Micco Hellis - Timpul
Taas räppiä! Kun ei iske niin ei iske. Taustapimputteluista pienet plussat, mutta Mikko kuulostaa ja näyttää ihan mölliltä. 5,50

26. Duet MD - Saruta-ma!
Ihan mahtava meno! Tällaista pitää etnomeiningin olla, jos etnomeininkiä pitää olla! Kertakaikkisen tarttuva ja hyväntuulinen! 10,00

27. M-Studio - Night reflection
Alkaa kivasti, mutta mitä enemmän mukaan tulee elementtejä, sitä enemmän kappale muuttuu huonompaan suuntaan. Jotenkin antaa odottaa jotain muuta, kuin loppujen lopuksi on. Tylsä puolitempoballadi huonolla laulajalla. 7,00

28. Michael Belenki - Acid rain
Happosateesta kertovan rallin luulisi kuulostavan vähän dramaattisemmalta, kuin tämä. Vähän heppoiseksi tihkuksi jää. 7,00

29. Rejuvenation - Taken
Oopperahevi on laskeutunut Moldovankin karsintoihin. Tosin jos tämän piti kuulostaa Nightwishiltä, niin tämä kuulostaa enemmän Katralta. Ei siinä mitään - tykkäsin Katrastakin. Tää ei kuitenkaan ihan täysin vakuuta. 7,75

30. Victoria Evtodienko & Guerino Papa - When the angels cry
Sehän on aina vakava ja dramaattinen paikka, kun enkelit itkevät. Sehän jo tiedetään - onhan aiheesta nyt ennenkin lauluja tehty - hyvänen aika. Vähän Lionel Richien “Hellon” mieleentuova a-osa huipentuu kahden taitojaan kernaasti esittelevän solistin kilpalaulannaksi ja joku jumalan nuoli taitaa vielä puolivälissä osua heihin, kun alkavat ihan laulaa kielillä. Liika on aina liikaa. 7,50

31. Ionel Istrati - Hot girl
Varsin lahjakas poika poppailee hieman salsarytmein maustetun tanssikappaleen kanssa. Ei paha. 8,50

32. Jay ST - Crazy boom
Kotikutoisin saundein ryyditetty jytkyttely, jossa laulukin rullaa vähän niin ja näin jo levyversiossa. Kunnon tuotannolla ja hyvällä solistilla voisi olla ihan aineksiakin, vaikka onhan tuo kertosäe vähän kuin 5-vuotiaan “säveltämä”. 7,00

33. Spam - More Amor
Hyvää yritystä jälleen, mutta jää jokseenkin sympaattiseksi yritykseksi. Solisti ei ole oikein tilanteen tasalla tässä haikeassa popissa. 7,50

34. Elena Buga - Don’t you lie
Ihana! Samaan aikaan rullaava, hauras, herkkä ja kaihoisa. 10,00

35. Cristi Cuculescu - Don’t give up
Kivaa puolitempopoppailua jälleen. Kasvaa koko kestonsa ajan. Kyllä Moldovassa osataan vaan popmusiikkia tehdä. 8,50

36. Cristi & Elena - Numai lubirea
Balladi, jonka voisi kuvitella menestyvän paikallisessa karsinnassa, mutta sijoittuvan kansainvälisessä finaalissa puolivälin tienoille. Ihan persoonallinen melodia. Tytön ääni ei kauheasti kuitenkaan miellytä. 7,50

37. Gloria - The best thing in my life
Nyt mennään clubimusiikkiosastolle köyhän naisen Kylien hengessä. Biittiä per minuutti on riittävästi ja melodiakin on ihan mukaansatempaava. 9,25

38. Aurel Chirtoaca - Inca indragostit
Ikävästi alkava rämpyttely, jonka kertsissä on kuitenkin vähän yritystä. Taso on kuitenkin liian kova tälle! 7,00

39. R.Mike - Now or never
Kivasti erilainen popsävelmä. Toimii… silleen söpöllä tavalla. 8,00

40. Soul’s Cream . De lacrimi ud…
Vanhanaikainen rokinrämpytys. 5,50

41. Latisev Denis - It’s my first dance with you
Eijei. Ei näin. Olevinaan ikivihreä Sinatra-hengessä, mutta puolitiehen jää. Kuulostaa enemmän “Perhe on pahin”-sarjan tunnarilta. 6,00

42. Odra - Doina, dor nemarginit
Paatoksellinen valitusvirsi. 5,00

43. Zdob si Zdub - So lucky
Moldovan ensimmäinen viisuedustaja vuodelta 2005 iskee jälleen. Silloin niillä oli se mummo, joka teki vedosta melkein viisuklassikon. Tälläkin kertaa vaatimaton rock-biisi tattis vähintään kaksi mummoa lavalle. 6,25

44. Nicole - Just your friend
Ihan kuunneltava, persoonallisiakin sovituskikkoja sisältävä radiopoppis. Jos ei ihan saa jalkaa vipattamaan, niin ainakin pään keikkumaan puolelta toiselle. 7,50

45. Alexandru Sendrea & Iana Stefan - Traim o viata
Tässähän on melkein turkkilainen meininki ainakin taustaviulutteluissa tai saattaa ne kallistua jonnekin toiseenkin maakuntaan. Tai tietävätkö itsekään mitä tunnelmia hakevat, kun välillä tulee mieleen jo Lambadat ja Rumba tresit. Eihän tää nyt paha iloittelu ole, mutta jotenkin vanhanaikainen? 7,50

46. Sergiu Caruntu - Faith
Vähän brittiläiseltä kuulostava puolitempopopballadi, joka on tunnelmaltaan ja rakenteeltaan varsin mukava. Kivasti erilainen a-osa ja kertsi joka kuljettaa tarinaa eteenpäin. Tykkään! 8,75

47. Aluzia - Ramii
Rämpyti rämpyti. Ei tämmöisiä väsyneitä surullisia rockeja jaksa kuunnella. 6,00

48. Constantinova - Insane
Tämä draamadisko taitaa olla niitä kappaleita, joista pojat tykkää? Ja tämä nuori vihainen nainen voisi olla vähän sellainen emo? Tanssitaankohan tässä esityksessä? 8,00

49. Dyma - Crazy
Alkaa jo niin vakuuttavalla syntikkamatolla ja säksätyksellä, että kaikki aistit nousevat pystyyn. Ihana jännite. 10,00

50. Doinita Gherman - Viata
Tässä on vissiin oikein kitarasankaritar DD-kupin rinnoilla. Rempseetä menoa, mutta vähän liikaa mielleyhtymiä AC/DC:n “Thunderstruckiin”. Ei mun vanhat korvat jaksa moista sähkökitaran rääkkäystä. 6,25

51. Calalb Ionel - Mama
Kaihodiskoa voi laulaa poikakin. Äidistään taitaa tanssirytmien siivittämänä lauleskella. Ihan kiva. 8,75

52. Anisoara Balmus - You and I
Dramaattinen diskopop ajan hengessä. Tykkään (tästäkin)! 9,00

53. Reva Alexandru & Ursu Sergei - Tata
Alkaa kohtalokkaalla (typerällä) puheintrolla ja muuttuu dramaattiseksi (pateettiseksi) lauluksi (mölinäksi). 5,00

54. Elena Kondoraki - Take me
Yksi tyylipuhtaimmista moldova-diskoista. Aivan ihana! 10,00

55. Thumbs Up - I wanna fly
Taas tulee mielleyhtymät edellisvuotiseen moldovalaisedustukseen. Nähtäisiinkö lavalla kenties jopa se hassu saksofoni-mies? Foni ainakin raikaa tässä kappaleessa, jossa kertsiä saadaan odottaa vähän turhan pitkään vai tuliko sitä ollenkaan? 8,00

56. Carolina Gorun - True love
Kiva rullaavuus ja iloinen meininki! Pidän kovasti. 9,25

57. Pasha Parfeny - Dorule
Kivasti eteenpäin nakutteleva diskoilu, jossa paljon muuttuvia elementtejä. Vähän tulee tästäkin mieleen viime vuoden moldovalais-”menestys”. 9,00

58. El Pepino Felix - A peace of luck
Amatöörimäinen tyttörokki. Söpöjä kaikki tyynni, mutta solistin ääni on kuin lampaan määyntää ja muutenkin ollaan aika heppoisissa kantimissa. 7,25

59. Danu Boian - I don’t know
Kovasti huokailevainen poika tämä Danu, mutta dramaattinen popballadinsa on aikas kiva! Tämmösiähän ne nykyään ovat. 8,25

60. Emiliana - Nirvana
Ihan nirvanaan en vaivu tämän puolitemporockin tahdissa? Tiettyä hupaisuuttakin on ristiriitaisessa kertosäkeessä: “Nirvaana - naana nanna nannannaana” Luulisi nirvanan olevan jotain vakavampaa? 6,75

61. Sophia - There’s a beautiful chance
Tässä osoitus, että ihan kuka vaan voinut lähettää kappaleensa Moldovan tv-yhtiölle. Tämä on äänitettykin jossain olkkarissa. Kauheeta uikutusta vailla minkäänlaista teknistä osaamista. Pahinta tietenkin, ettei sävelmästä saisi edes studiossa irti kovin kummoista lopputulosta. 4,00

62. Socican Dumitru - Me pierd Cindy o vad
Svengaavaksi meinattu jazzailu. Onhan tämä omanlaisensa, mutta en nyt ainakaan tähän hetkeen syttynyt. Vähän sekavakin. 6,50

63. Cindy Wanda - Show
Cindyn show ei oikein meinaa lähteä käyntiin, kun vasta minuutin kohdalla kuullaan jotain ihmisääniä, eikä silloinkaan vielä Cindyn ääntä. Ihan kivastihan tuo komppi tuolla rullaa, mutta taitaa olla enemmän sen “show’n” taustamusiikkia tämä ääniraita? 7,75

64. G.K. feat. Sasha Bognibov - I need you
Surkea väsynyt räppiviritelmä laiskalla lausunnalla ja rytmityksellä. Kertosäkeessä on yritystä, mutta vitsin puolelle kallistuu. 5,00

65. Marry Popin - Life goes on
Ei iske Maijja Poppasen sielukkaaksi kenties tarkoitettu jazz-numero tähän osoitteeseen. 6,75

66. The Septas - Keep a secret
Väsyttävä ja masentava rämpytys. 5,00

67. Natalia Barbu - Let’s jazz
Helsingin viisuista muistettava Natalia on vaihtanut dramaattisen rock-tyyliin trendikkääseen diskopolkkaan. Tää on vähän kuin taannoinen diskohitti “We speak no americano” eli ei siis yhtään mun juttu. 7,50

68. Daniliuc Veaceslav & Andrei Hadjiu - Summer is following
Reipasta reggaekomppia poljetaan nyt, mutta vähän jankuttavissa tunnelmissa. Hoilotus alkaa tympäistä jo ennen kappaleen puoliväliä - saatikka että pitäisi vielä joskus toistekin kuunnella. Kesä tulloo! Tulloot tulloot! Jee! 7,00

69. Scarlat Cristina - Every day will be your day
Ihan hirvee vääntäjä tämä laulaja. Muutenhan tuota taustasoitantaa vaikka kuuntelisikin eri solistilla. Solistista tulee joku kauhumusikaali mieleen. 7,50

70. Corina Cuniuc - Si tac
Perusballadiosastolla ollaan taas. Ihan kivasti Corina kiekuu, mutta ei oikein tarjoile mitään uutta. 7,50¨

71. Serghei Abalin - You rule my world
Ei paha etnodiskopop. Kivasti jännitettä ja solistilla persoonallinen, vahvalta kuulostava ääni ja mikäli kasvotkin siinä Youtube-videon taustakuvassa ovat Serghein, niin tällehän ei voi kuin povata suurta menestystä euroviisupoikain keskuudessa! 8,75

72. Ruslan Taranu - Lumina mea
Alkaa vakuuttavana jytkeenä, mutta sitten ei oikein tiedäkään enää mitä tuleman pitää? Ei kai vain kitaroita ainakaan? No melkein, mutta jotenkin tää vain siihen jytkeeseen jää? Sekin tosin vähän epäselväksi, että onko tämä rock ja syntsapop? 7,00

73. Vadim Luchin & Tamaz Djgarcava - Always near
Epätasainen miesduo esittämässä vähän masentavaa balladiaan… ei jaksa just ny. 6,25

74. Marina Damaschina - Good bye
Täähän kuulostaa ihan 70-luvun iskelmältä - jopa saundeiltaan? Jos se on ollut tarkoitus, on siinä onnistuttu hämmästyttävän hyvin. Vaikka kertsi onkin aika simppeli, niin kivastihan tämä lämmittää tämmöisen vanhan sedän mieltä. 8,00

75. Stela Botan - Step back
Nyt mennään dramaattista naispoprockia vähän Barbun “Fightin” hengessä - ei kuitenkaan tarpeeksi dramaattisesti. Solistikin on vähän vaisu. 7,75

76. Janet Erhan - What you say
Rennosti rullaava jumputtelu. En nyt just osaa nimetä, kenen kansainvälisen tähden tyyli tästä tulee mieleen, mutta jonkun kuitenkin. Ollaan siis ajan hengessä! 9,25

77. Missa - Take my hand
Moldovalaiset kuulostaa aina vähän hassuilta yrittäessään tehdä muuta kuin hyvää dancepoppia. Menee aina vähän apinoinnin puolelle. Tässä yritetään tehdä irkkuiskelmää kantrimaustein. Ei tääkään nyt paha ole, mutta kun on niin paljon parempaakin tarjolla. 7,00

78. Million - Corina
Jälleen yksi räppinumero, mutta tässä on sentään reipas taustapoljento. Vielä kun olisi kunnon kertsi. 6,75

79. Milenium - In memoriam
Kovasti dramatiikkaa ja synkkyyttä on ympätty tähän mahtipontiseenkin paatokseen. Vähän liian alleviivaavaa ehkä, kun isä on kuollut ja kaikki on huonosti. Sen voisi ilmaista toisinkin. Saattaa olla kuitenkin vahvoilla: Viime vuonna sama orkesteri tuli vähän samantapaisin eväin karsinnoissa toiseksi. 7,50

80. Anna Gulko & X - Never give up
Keskiverto-radiopoprock. 7,00

81. Ioel - Deliverance
Ei herranjestas sentään tätä “laulua”. Eikö jotain esikarsintaa olisi voinut sentään tehdä meidän korvaparkojen säästämiseksi? 1,00

82. Che-MD - Mother land (Plai natal)
Äiti maasta lauletaan ilmeisesti vähän huumorin keinoin vai voisivatko nuo rämistelijät olla tosissaan? Ei laulaja ainakaan? 4,00

83. Formatia “Ion krasnopolski” - Cu fanfara pina dimineata
Nämä hassunhauskat humppafanfaarit olisi voinut jättää töräyttämättä. Kaipa tämä finaaliin rynnistää ja kärkihaminoihin siellä? Kunhan nyt ei voita. 4,25

84. Tudor Vladimir - Amintiri
Tää on kuin joku parodia jostain 1970- tai 1980-italoiskelmistä. Diskokomppikin on semmoinen koomisen heppoinen. No on täällä huonompiakin. 7,50

85. Volosenco Adriana - I can win the game
Vähän semmoiselta kasari-Amerikan-rokilta kuulostava ralli. Niin juuri semmoiselta, joita oli aina leffojen soundtrack-albumeilla ennen vanhaan. Kiva biisi. 8,25

86. Mariana Mihaila - Mi rey!
Upea latinodiskoilu, kuin suoraan Espanjasta! Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. 9,75

87. Katy Rain - Boy
Ihanat Moldovan diskopopit! Siellä sitä vaan osataan! Tässä siitä jälleen yksi osoitus. 9,75

88. Boris Covali & Cristina Croitoru - Break it up
Mahtava duettodiskoilu! Ei muuta kuin bileet pystyyn! Kivat äänet vielä kummallakin! 10,00

89. Serenadi - Shuga girl
Sambarytmibailubiisiosastoa, kuten kappaleen nimi vähän antaa odottaakin. Jotenkin jää vain vähän vissiin puolitiehen tää meininki? Ei oo uskottava! 7,75

90. Heghea Tatiana - Save me tonight
Balladiosastolla ollaan ja ihan mukavasti vähän kolhoääninen Heghea koukuttaa kuulijansa kuuntelemaan esityksensä loppuun asti. 8,00

91. Flavy Dee Jay feat. MC Sound - Rhythm for love
Tarttuva kertosäe ja sopivasti ysäriltäkin kuulostava dancerynkytys. Välisoitot tuovat ehkä vähän mieleen viime vuoden Moldovan edustusporukan. Finnaaliin finnaaliin! 9,25

92. Lollipop - This new my track
Kauheeta muminaräppiä. Tuskaa kuunnella tämä monotonisuuden ylistys loppuun asti! 1,00

93. Saptefrati Alexandru - Son
Vähän tylsähkö balladi. 7,25

TOP-30:

Karizma - When life is grey 10,00
Elena Kondoraki - Take me 10,00
Elena Buga - Don't you lie 10,00
Duet MD - Saruta-ma! 10,00
Boris Covali & Cristina Croitoru - Break it up 10,00

Marcel Rosca - Voulez vous 10,00
Dyma - Crazy 10,00
Mariana Mihaila - Mi rey! 9,75
Katy Rain - Boy 9,75
Flavy Dee Jay feat. MC Sound - Rhythm for love 9,25

Carolina Gorun - True love 9,25
Janet Erhan - What you say 9,25
Dana Marchitan - Lucky you lucky me 9,00
Anisoara Balmus - You and I 9,00
Fantastic 4 - Wild burning 9,00

Pasha Parfeny - Dorule 9,00
Sergiu Caruntu - Faith 8,75
Calalb Ionel - Mama 8,75
Serghei Abalin - You rule my world 8,75
Final - Dance of your life 8,75

Alex Belenki - Keep me strong 8,75
Vaderija Tarasova - This is my life 8,50
IOnel Istrati - Hot girl 8,50
Cristi Cuculescu - Don't give up 8,50
Danu Boian - I don't know 8,25

Sergej Rusu - Angel ja 8,25
Tavis Kent - Top of the world 8,25
Tatiana Putin - Nu-mi pare rau 8,25
Volosenco Adriana - I can win the game 8,25
Constantinova - Insane 8,00

Kuuntele Moldovan kappaleita Moldovan yleisradioyhtiön nettisivuilla

maanantai 17. tammikuuta 2011

2011: Maltan karsinta

Maltan finaali pidetään 12.2.2011 eli samana päivänä kuin Suomi, Norja ja Islanti suorittavat edustussävelmänsä valinnan. Finaalia edeltää edellisenä päivänä järjestettävä semifinaali, jossa kisaa 24 sävelmää. Semifinaalista finaaliin etenee 16 kappaletta, joista Maltan kansa ja asiantuntijaraati yhteistyössä valitsevat edustussävelmän.

Kaikki 24 Maltan ehdokasta on kuunneltavissa Maltan yleisradioyhtiön verkkosivuilla

2011: Semifinaalijako on arvottu


(kuvassa Düsseldorfin euroviisujen virallinen logo)

10.5.2011 pidettävässä ensimmäisessä semifinaalissa kilpailevat maat ovat:

Esiintymisnumeroilla 1-10:
Albania
Armenia
Georgia
Norja
Puola
Serbia
Suomi
Sveitsi
Turkki
Venäjä

Esiintymisnumeroilla 11-19:
Azerbaidzan
Islanti
Kreikka
Kroatia
Liettua
Malta
Portugali
San Marino
Unkari

12.5.2011 pidettävässä toisessa semifinaalissa kilpailevat maat ovat:

Esiintymisnumeroilla 1-9:
Alankomaat
Belgia
Bosnia-Hertsegovina
Itävalta
Kypros
Moldova
Ruotsi
Slovakia
Ukraina

Esiintymisnumeroilla 10-19:
Bulgaria
Irlanti
Israel
Latvia
(EJT) Makedonia
Romania
Slovenia
Tanska
Valko-Venäjä
Viro

Automaattisesti 14.5.2011 pidettävässä finaalissa kilpailevat:
Saksa
Espanja
Iso-Britannia
Italia
Ranska

Tarkempi esiintymisjärjestys arvotaan myöhemmin.

2011: Suomen karsinta - 1. alkukarsinta



Suomen ensimmäisestä alkukarsinnasta 12.2.2011 Turussa pidettävään finaaliin pääsivät:

Cardiant: Rapture in time
Marko Maunuksela: Synkän maan tango
Johanna Iivanainen: Luojani mun

Toinen alkukarsinta pidetään ensi perjantaina 21.2.2011 ja siinä ovat mukana:

Soma Manuchar: Strong
Paradise Oskar: Da da dam
Jimi Constantine: Party to party
Milana Misic: Sydämeni kaksi maata
Father McKenzie: Good enough

2011: Islannin karsinta

Islannin ensimmäisestä alkukarsinnasta finaaliin etenivät:

Erna Hrönn Ólafsdóttir: Ástin mín eina
Katso semifinaaliesitys YouTubesta

Haraldur Reynisson: Ef ég hefði vængi
Katso semifinaaliesitys YouTubesta

Toinen alkukarsinta kisataan Norjan tavoin ensi lauantaina 22.1.2011. Sen kilpailukappaleet on kuultavissa kokonaisuudessa Islannin yleisradioyhtiön RUV:n kotisivuilta

2011: Norjan karsinta

Norjan euroviisukarsintojen ensimmäisestä semifinaalista finaalipaikan lunastivat:

Åste & Rikke: Not that easy (Ah-åh-ah-åh)
Katso semifinaaliesitys YouTubesta

Helene Bøksle: Vardlokk
Katso semifinaaliesitys YouTubesta

Toisen mahdollisuuden saavat:

Sie Gubba: Alt du vil ha
Katso semifinaaliesitys YouTubesta

Use me: Daisy
Katso semifinaaliesitys YouTubesta

Toinen alkukarsinta kisataan ensi lauantaina 22.1.2011 ja näytteet siinä kuultavista kappaleista löytyy Norjan yleisradioyhtiön NRK:n kotisivuilta

torstai 13. tammikuuta 2011

2011: Islannin karsinta

Ensimmäinen Islannin karsinnan kolmesta semifinaalista käydään Norjan tavoin lauantaina 15.1.2011. Mukana on viisi kappaletta, jotka kaikki esitetään islannin kielellä.

Ehdokkaat ovat:

1. Erna Hrönn Ólafsdóttir: Ástin mín eina (balladi)
2. Böddi & JJ Soul Band: Lagið þitt (kevyt pop)
3. Pétur Örn Guðmundsson: Elísabet (popballadi)
4. Hanna Guðný Hitchon: Huldumey (rockballadi)
5. Haraldur Reynisson: Ef ég hefði vængi (reggae/pop)

Kuuntele ehdokkaat RUV:n nettisivuilla:
http://vefir.ruv.is/songvakeppnin/

2011: Norjan karsinta

Norjan karsinnan ensimmäinen semifinaali kilpaillaan lauantaina 15.1.2011 Orlandissa. Mukana kisaa seitsemän sävelmää, joista kaksi pääsee finaaliin ja kaksi saa toisen mahdollisuuden.

Ehdokkaat ovat:

1. Carina Dahl: Guns & Boys (dance/pop)
2. Use Me: Daisy (nuorekas rockpop)
3. Helene Boksle: Vardlokk (etnopop)
4. Sie Gubba: Alt du vil ha (folkiskelmä)
5. Gatas Parlament: Jobbe litt mindre og tjene litt mer (folk/hiphop)
6. Sichelle: Trenger mer (dance/pop)
7. Åste & Rikke: Not that easy (Ah-Åh-Ah-Åh) (funk/pop)

Kuuntele kappaleet kokonaan NRK:n sivuilla:
http://www.nrk.no/programmer/tv/melodi_grand_prix/1.7451744

perjantai 7. tammikuuta 2011

2011: 43 maata osallistuu ensi kevään euroviisuihin


Kuvassa Düsseldorfin euroviisujen juontajat Anke Engelke, Judith Rakers ja Stefan Raab.

Peräti 43 maata on ilmoittautunut mukaan kilpailemaan Eurovision laulukilpailun 2011 voitosta. San Marino, Unkari, Itävalta ja Italia palaavat mukaan tauon jälkeen. Heistä odotetuin lienee Italia, jolle taukoa on kertynyt jopa 14 vuotta. Italiasta tulee samalla yksi suurista rahoittajamaista, joten se pääsee suoraan 14.5.2011 järjestettävään finaaliin Espanjan, Ison-Britannian, Ranskan ja Saksan seuraksi. Loput 37 maata joutuvat kilpailemaan finaalipaikoista kahdessa semifinaalissa, jotka järjestettään 10. ja 12.5.2011. Se kummassa semifinaalissa mikäkin maa kisaa arvotaan 17.1.2011. Tosin se on jo varmistettu, että Israel kisaa toisessa semifinaalissa, koska ensimmäisen semifinaalin ajankohta ajoittuu Israelin kansallispäivän kohdalle. Lopullinen esiintymisjärjestys arvotaan maaliskuussa.



Osanottajat 2011.
Maan nimen ja tv-yhtiön perässä mahdollisesti jo valittu edustaja tai karsintapäivämäärä, jos se on tiedossa.

Semifinalistit:
Alankomaat (TROS) 3JS: ? (30.1.2011)
Albania (RTVSH) Aurela Gace: Kenga ime
Armenia (AMPTV) Emmy: ?
Azerbaidžan (Ictimai TV) 2.2.2011
Belgia (RTBF) ?.2.2011
Bosnia-Hertsegovina (BHRT) Dino Merlin: ?
Bulgaria (BNT)
Georgia (GEGT)
Irlanti (RTÉ) 11.2.2011
Islanti (RÚV) 12.2.2011
Israel (IBA) 8.3.2011
Itävalta (ORF) 25.2.2011
Kreikka (ERT)
Kroatia (HRT) 5.3.2011
Kypros (CyBC) Christos Mylordou: ?
Latvia (LTV) 26.2.2011
Liettua (LRT)
(EJT) Makedonia (MKRTV)
Malta (PBS) 12.2.2011
Moldova (TRM)
Norja (NRK) 12.2.2011
Portugali (RTP) 5.3.2011
Puola (TVP) 14.2.2011
Romania (TVR) Hotel FM: Change
Ruotsi (SVT) 12.3.2011
San Marino (SMRTV)
Serbia (RTS)
Slovakia (STV)
Slovenia (RTVSLO) 27.2.2011
Suomi (YLE) 12.2.2011
Sveitsi (SRG/SSR) Anna Rossinelli: In love for awhile
Tanska (DR) 26.2.2011
Turkki (TRT) Yüksek Sadakat: ?
Ukraina (NTU) 27.2.2011
Unkari (MTV)
Valko-Venäjä (BTRC)
Venäjä (C1R)
Viro (ERR) 26.2.2011

Finalistit:
Espanja (RTVE)
Iso-Britannia (BBC)
Italia (RAI)
Ranska (France TV)
Saksa (NDR/ARD) Lena Meyer-Landrut: ? (18.2.2011)

2011: Hotel FM yhtye voitti Romanian karsinnan



Uuden vuoden aattona järjestetyssä Romanian karsinnassa voiton vei Hotel FM yhtye, joka sijoittui viime vuoden karsintojen neljänneksi. Kappale "Change" on tanskalaistyyppisen rento, letkeä ja melodinen popbiisi. Valinnan suorittivat Romanian kansa ja asiantuntijaraati yhteistyössä (50/50).

Romanian karsinnan lopputulokset:

1. Hotel FM - Change 22 p.
2= Distinto, Ianna & Anthony Icuagu - Open your eyes 17 p.
2= Directia - Cinema love 17 p.
4. Mihai Alexandru feat. B-Body & Soul - Bang Bang 16 p.
5. Laurentiu Cazan - We can change the world 12 p.
6. Leticia - Dreaming of you 10 p.
7. Blaxy Girls - It's so fine 6 p.
8= Adi Cristescu - One by one 4 p.
8= Dan Helciug - My Facebook girl 4 p.
10= Dalma - Song for him Dalma 3 p.
10= Claudia Pavel - I want u to want me 3 p.
12. Silvia Stefanescu - I can't breathe without you Silvia Stefanescu 2 p.
13. Rallsa - Take me down 0 p.

2011: Aurela Gace edustaa Albaniaa



Albanian tunnetuimpiin laulajatähtösiin kuuluva Aurela Gace valittiin joulupäivänä maansa edustajaksi Düsseldorfin viisuihin kappaleella "Kenga ime". Karsintavoitto oli ylivoimainen, sillä raadin maksipisteistä jäi puuttumaan vain 2. Toiseksi tulleeseen Alban Skenderajin ja Miriam Canin duettoon syntyi eroa peräti 16 pistettä.


Albanian semifinaalin ja finaalin tulokset löydät täältä:

2011: Anna Rossinelli edustaa Sveitsiä



Sveitsi valitsi edustajansa Düsseldorfin viisuihin ensimmäisenä - hyvissä ajoin jo joulukuun alkupuolella. Pitkästä aikaa Sveitsissä pidettiin myös julkinen karsinta, jonka voittoon Sveitsin kansa äänesti 23-vuotiaan Anna Rossenillin. Annan itsensä säveltämän ja sanoittaman kappaleen nimi on "In love for a while".

Sveitsin karsinnan lopputulokset (prosenttiosuus äänimääristä):

1. Anna Rossinelli - In love for awhile 23,93%
2. Bernarda Brunovic - Confidence 13.36%
3. Ilira & The Colors - Home 13.05%
4. CH - Gib nid uf 11.73%
5. The Glue - Come what may 8.21%
6. Sarah Burgess - Just me 7.7%
7. Aliose - Sur les pavés 6.49%
8. Polly Duster - Up to you Up to you 4.36%
9. Andrina - Drop of drizzle 3.3%
10. Scilla - Barbie doll 2.88%
11. Duke - Waiting for ya Waiting for ya 2.66%
12. Dominique Borriello - Il ritmo dentro di noi 2.33%