Miksikään oraakkeliksi ei allekirjoittanutta voi kutsua, kun vain kahdeksan kymmenestä arvauksesta osui toisessa semifinaalissakin oikeaan. Viisi erän kärkisijoille veikkaamaani maata olivat lisäksi sellaisia itsestäänselvyyksiä, joiden finaalipaikan pieni lapsikin olisi osannut päätellä: Suomi, Norja, Azerbaidzan, Georgia ja Kreikka. Maltan kohdalla uskoni alkoi hiipua, kun aloin haukottelemaan jo heidän 3-minuuttisen semifinaaliesityksensä alkupuoliskolla. Musiikkivideon hyväntuulisuutta ei onnistuttu siirtämään lavalle.
Rock-vedoista näyttävämpi oli ehdottomasti Albania, mutta kansa valitsi ikävä kyllä Armenian. Itsehän arvuuttelin molempien yltävän finaaliin. Sveitsin finaalihaaveet murenivat tylsään ylöspanoon, jonka ainoa kiinnostava elementti oli elääkö Emil-papparainen esityksen loppuun saakka. Sääliksi kävi vanhusparkaa, joka ei selvästikään enää edes ymmärtänyt missä oli. Eikä se biisikään loppujen lopuksi niin kovin kummoinen ollut. Virhearvio alun perinkään veikata finaaliin.
Unkarin omituisuuden arvelinkin yltävän finaaliin jo pelkästään silmälasipäisistä pipoja käyttävistä partasuista pitävien naaraiden äänillä. On näet niin ihanan trendikästä olla vähän outo. Sen sijaan kenenkään en arvannut olevan niin outo, että äänestäisi Romaniaa. Mutta huumorin kukkahan se on kaunein kukka ja Romania vastatkoon vuoden vitsiosastosta. Tiedän vain kaksi ihmistä, jotka rakastavat sitä tosissaan ja kukaan muu ei pysty edes puhumaan Romaniasta ilman hymyn karetta suupielissään. Voi sitä naurunremakkaa meidänkin kotikatsomossa Cezarin esityksen aikana.
Itse lähetin eilen normaalista poiketen yhden tekstiviestiäänen (yleensä en äänestä lainkaan) ja se meni San Marinon numeroon. Tein tekoni osoittaakseni kunnioitusta San Marinon valtiolle, taiteilija Monettalle ja säveltäjä Ralph Siegelin elämäntyölle euroviisujen parissa. Älkää ikinä luovuttako! Alusta lähtien oli kuitenkin selvää, ettei tällä paketilla ole asiaa finaaliin. Kappale on juuri sellainen iskelmä, joka on naamioitu taiteeksi ja itseään muita parempina ihmisinä pitävien on helppo asettua sen taakse. ”Olen niin hieno ja taiteellinen ihminen ja San Marino on suosikkini”. San Marino on hömppädiskoa, vaikka alussa ei biitti rullaakaan.
Islannin esitys oli sydäntä särkevän upea ja vaikka viimeiseen asti olin varma, että Eurooppa ei ymmärrä sitä, olen vilpittömän iloinen finaalipaikasta. Siinä napsahti kaikki kohdilleen. Solisti on upean miehekäs ja sympaattinen ilmestys ja laulaa kuin jumala. Balladiosastolta Israelin kalsea paketti ei puolestaan säväyttänyt lainkaan. Lopun revittelyissä komeana pidetty äänikin meni vinkumiseksi: odotettu ja ansaittu putoaminen. Bulgarian ja Latvian esityksistä ei paljon lapsille kerrottavaa jäänytkään.
Makedonian omituisuuden ennakoidun putoamisen jälkeen ovat kaikki entisen Jugoslavian maat Bosnia-Hertsegovina, Kroatia, Serbia, Montenegro ja Slovenia ulkona. Mielenkiintoista nähdä minne suuntaavat näiden yleensä ”toisiaan äänestäneiden maiden” äänet. Toivottavasti eivät kuitenkaan kaikki Romaniaan. Toisaalta taustalle hiipi samalla myös huoli Eurovision laulukilpailujen tulevaisuudesta. San Marinohan uhkasi jo etukäteen jäädä pois kisasta, jos ei finaalipaikkaa tule tänäkään vuonna. Andorra, Portugali, Puola. Tsekki ja Slovakia ovat jo tauolla. Turkkikin kiukuttelee ja jätti jopa toisen semifinaalin näyttämättä, kun Suomen tyttöjen pussailu oli kuulemma liian rankkaa. Ehkä kahden semifinaalin systeemi alkaa pian tulla tiensä päähän? Mielestäni jo kahtena viime vuonna olisi riittänyt 24 finalistia, jolloin semifinaaleista jatkoon olisi voitu päästää vain yhdeksän kilpailijaa kummastakin. No onneksi euroviisut ei ole kaavoihin kangistunut formaatti, vaan uudistuu jatkuvasti ajan hengen mukaisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti