lauantai 23. toukokuuta 2015

ESC 2015 - Finaaliveikkaus


Lyhyestä virsi kaunis: 

1. Italia
2. Belgia
3. Ruotsi
4. Venäjä.
5. Slovenia
6. Viro
7. Espanja
8. Australia
9. Latvia
10. Azerbaidzan
11. Israel
12. Montenegro
13. Liettua
14. Romania
15. Saksa
16. Kreikka
17. Georgia
18. Albania
19. Serbia
20. Kypros
21. Ranska
22. Norja
23. Itävalta
24. Unkari
25. Puola
26. Armenia
27. Iso-Britannia

torstai 21. toukokuuta 2015

ESC 2015 - Toinen semifinaaliveikkaus


Wienin viisuviikko vaatii verojaan, vaikka olenkin paikkakunnalla vain turistina. Siksipä tämä toinen semifinaaliveikkaukseni onkin hyvin suppea ja keskittyy vain olennaiseen ilman sen kummempia perusteluja. Veikkaan siis esitysten jatkoonpääsymahdollisuuksia ensimmäisestä semifinaalista tutuilla sijoitusarvuutteluilla. Pahoittelen, että energia ei riitä kertomaan, miksi veikkaan kullekin maalle sitä sijoitusta mitä ikinä veikkaankin. Lisäksi totean, että tämä semifinaalia en ole nähnyt livenä paikan päällä, vaan veikkaukseni perustuvat vain Youtubesta kaiken kansan nähtävillä oleviin harjoitusvideoihin.

1. Liettua: Monika Linkyté & Vaidas Baumila - This time
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat 6-10

2. Irlanti: Molly Sterling - Playing with numbers
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat 1-5

3. San Marino: Michele Perniola & Anita Simoncini - Chain of lights
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat 11-16

4. Montenegro: Knez - Adio
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat 1-5

5. Malta: Amber - Warrior
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat 11-17

6. Norja: Mørland & Debrah Scarlett - A monster like me
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat  1-5

7. Portugali: Leonor Andrade - Há um mar que nos separa
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat  11-17

8. Tsekki: Marta Jandová & Václav Noid Bárta - Hope never dies
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat  6-10

9. Israel: Nadav Guedj - Golden boy
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat  6-10

10. Latvia: Aminata - Love injected
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat  11-17

11. Azerbaidzan: Elnur Hüseynov - Hour of the wolf
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat  6-10

12. Islanti: Maria Ólafs - Unbroken
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat  11-17

13. Ruotsi: Måns Zelmerlöw - Heroes
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat  1-5

14. Sveitsi: Mélanie René - Time to shine
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat  11-17

15. Kypros: John Karayiannis - One thing I should have done
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat  11-17

16. Slovenia: Maraaya - Here for you
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat  1-5

17. Puola: Monika Kuszynska - In the name of love
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat  6-10

Ja yhteenvetona:
1-5 Irlanti, Montenegro, Norja, Ruotsi, Slovenia
6-10 Liettua, Tsekki, Israel, Azerbaidzan, Puola
11-17 San Marino, Portugali, Latvia, Sveitsi, Malta, Islanti, Kypros

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

ESC 2015 - 1. Semifinaalin jälkiviisastelut


Eilen veikkailin euroviisujen ensimmäisen semifinaalin jatkoonmenijöitä. En ole kovin hyvä veikkaamaan - onneksi en harrasta Lottoa. Euroviisujen lopputuloksen arvioiminen perustuu kuitenkin mielestäni suurelta osin veikkaamiseen ja arpomiseen. Vaikka kuinka yrittäisit olla puolueeton ja neutraali, aina jossain taka-alalla vaikuttaa myös muiden ihmisten sanomiset ja arviot sekä - ikävä kyllä - ne omatkin mieltymykset. Johonkin vain haluaa uskoa ja toiseen taas ei. Mutta sehän on myös euroviisujen suola ja olisiko järkeä tehdä jotain veikkauksia, jos veikkaisi samoja asioita kuin kaikki muutkin. Joskus onnistuu paremmin ja joskus menee metsään. Ehkä jossain päin Wieniä joku euroviisufani pääsee tänä aamuna toteamaan, että sai eilen veikattua oikein kaikki kymmenen jatkoonmenijää? Hatunnosto hänelle, mutta katsotaan miten arpaonni suosii huomenna. Itse veikkasin koko kuudentoista kilpailijan katraan jatkoonpääsymahdollisuuksia ja näinhän minulle kävi:

Moldova, veikkasin sijoille 6-10, lopputulos sijoilla 11-16 väärin
Armenia, veikkasin sijoille 11-16, lopputulos sijoilla 1-10 väärin
Belgia, veikkasin sijoille 1-5, lopputulos sijoilla 1-10 oikein
Alankomaat, veikkasin sijoille 6-10, lopputulos sijoilla 11-16 väärin
Suomi, veikkasin sijoille 11-16, lopputulos sijoilla 11-16 oikein
Kreikka, veikkasin sijoille 6-10, lopputulos sijoilla 1-10 oikein
Viro, veikkasin sijoille 1-5, lopputulos sijoilla 1-10 oikein
Makedonia, veikkasin sijoille 11-16, lopputulos sijoilla 11-16 oikein
Serbia, veikkasin sijoille 6-10, lopputulos sijoilla 1-10 oikein
Unkari, veikkasin sijoille 1-5, lopputulos sijoilla 1-10 oikein
Valko-Venäjä, veikkasin sijoille 11-16, lopputulos sijoilla 11-16 oikein
Venäjä, veikkasin sijoille 1-5, lopputulos sijoilla 1-10 oikein
Tanska, veikkasin sijoille 1-5, lopputulos sijoilla 11-16 väärin
Albania, veikkasin sijoille 11-16, lopputulos sijoilla 1-10 väärin
Romania, veikkasin sijoille 11-16, lopputulos sijoilla 1-10 väärin
Georgia, veikkasin sijoille 6-10, lopputulos sijoilla 1-10 oikein

Oikein meni siis 10/16. Ei ihan pääpottia napsahtanut siis. Mieleni ehti kyllä illalla jo muuttua, kun näin ne ihan oikeat suoran lähetyksen esitykset. Moldova-veikkaukselleni nauroin ääneen. Niille puritisteille, joiden mielestä euroviisuissa menestyy muoviset perseenkeikuttajat totean, että näillä kumiin verhotuilla pakaroilla ei ainakaan tänä vuonna ollut ottia. Armenian jatkopaikka ihmetetytti myös esityksen jälkeen, mutta kenties esityksessä oli sitä tuomaristojen peräänkuuluttamaa musiikillista korkeatasoisuutta? Belgian, Kreikan, Viron, Unkarin ja Venäjän jatkopaikat oli helppo veikata ja niiden takana oli myös helppo nyökytellä päätään myötämielisesti esitysten jälkeenkin. Sen sijaan Alankomaiden paketti ei pysynyt tv-ruudussa kasassa ja harmitti, että veikkasin sille finaalipaikkaa. Makedonia ja Valko-Venäjä olivat puolestaan osastolla, joiden putoaminen oli helppo päätellä. Harmaa alue sen sijaan yllätti tämän veikkaajan. Serbian homohumppa yllätti positiivisesti finaalipaikallaan, vaikka pidin veikkaustani pienoisena riskinä. Tanskan kohdalla taas harmitti, etten kuunnellut sydämeni ääntä. Tällaisten kappaleiden, joita inhoaa, veikkaaminen on aina hankalaa. Tietenkin toivoo putoamista, mutta sitten kuuntelee mitä sanovat, ja ajattelee vain olevansa väärässä vaikka onkin ollut oikeassa. Iloinen yllätys, että veikkasin väärin ja Tanska on ulkona. Kolme viimeistä esitystä olivat ne hankalimmat veikattavat ja kaksi kolmesta menikin väärin. Albania esiintyi suorassa lähetyksessä huomattavasti rennommin, kuin eilisessä kenraalissa. Romaniahan oli mulla muutenkin kiikun kaakun ja se ylsi kuin ylsikin finaaliin. Georgian reisisaapassoturin jatkoonpääsyn arvasin oikein.

Onneksi kuuntelin sydäntäni ja päätäni edes Suomen lopputulosta veikatessani. Jossain vaiheessa olin kallistumassa mediapelin pauloihin ja melkein pyörtämässä päätöstäni. Nyt arvaajan on helppo hymyillä ja todeta, että Suomen kansa joutui Yleisradion vedättämäksi. YLE:n markkinointikoneisto uskotteli euroviisuihin perehtymättömälle kansalle, että Pertti Kurikan nimipäivien esityksellä erotutaan. Tokihan he huomiota saivatkin ja varmasti tietyllä tapaa paljon positiivistakin. Ehkä se aate suvaitsevaisuudesta meni läpi edes pienelle osalle Eurooppaa, mikä on tietenkin positiivista. Bändissä ei missään vaiheessa ole mitään vikaa. Päinvastoin kundit edustivat Suomea hienosti ja hoitivat oman tonttinsa mallikkaasti. Suomen kansa on tänä vuonna myös suvaitsevainen. Ensin he valitsivat Kurikat meitä edustamaan ja vaikka torilla ei tavatakaan, ei yhtyettä hennota lytätä. Jotain positiivistakin siis, ettei artistin niskaan kaadeta koko paskasankoa. Mielenkiintoista on muuten nähdä sitten tulevana viikonloppuna sekin, että miten äänet ovat tuomareiden ja äänestäjien kesken jakautuneet ja miten täpärällä Kurikoiden finaalipaikka oikeasti oli. Oltaisiinko finaaliin menty pelkillä puhelinäänillä? Toivottavasti YLE edes otti tästä kokeilusta opikseen. Aatteet eivät ole euroviisuvaatteet. Ensi vuonna reilusti biisi edellä!

tiistai 19. toukokuuta 2015

ESC 2015 - Ensimmäinen semifinaaliveikkaus


Tänään koittaa se totuuden hetki ja selviää onko Eurooppa (ja Australia) suvaitsevainen maanosa. Kehitysvammaisista muodostettu Pertti Kurikan nimipäivät yhtye nousee Itävallassa Wiener Stadthallen näyttävälle esiintymislavalle edustamaan Suomea Eurovision laulukilpailujen ensimmäisessä semifinaalissa. Kävin eilen seuraamassa paikan päällä hallissa toisen kenraaliharjoituksen, joka on käytännössä sama show joka nähdään tänään suorana lähetyksenä televisiossa 45:ssä maassa. Vain lopputulokset saattavat erota tänään nähtävistä, sillä eiliset kymmenen jatkoonpääsijää arvottiin. Hallissa olijoiden lisäksi show'n näkivät myös kilpailijamaissa istuvat asiantuntijatuomaristot, jotka antoivat eilisten esitysten perusteella omat pisteensä. Ne pisteet ynnätään tänään suoran tv-lähetyksen perusteella äänensä antavien puhelinäänestäjien pisteisiin.

Kilpailun puitteet olivat tietenkin näyttävät. Hienointa oli hallin katossa roikkuvat valorivistöt, jotka mukailivat tämänvuotisen Building bridges logon mutkittelevaa valojanaa ja liikkuivat eri asentoihin. Iso artistilämpiö eli greenroom oli rakennettu hallin takaosaan ja se oli yhdistetty esiintymislavaan koko hallia halkovalla kävelysillalla. Välillä seisomakatsomon yleisö pääsi sillalle bailaamaan ja välillä silta tyhjennettiin muuhun käyttöön. Hieno, teemanmukainen idea. Show'n alkunumero oli vaikuttava, mutta en halua spoilata sitä vielä enempää. Nauttikaa siitä illalla televisiosta, kuten itsekin aion tehdä. Jäin vain hämmästelemään, että jos semifinaalin aloitus on näin komea, niin mitä itävaltalaiset ovatkaan keksineet finaaliin. Pelkästään naisista koostuva juontajakolmikko vaikutti sopivan rennolta, mutta ei mitenkään ikimuistoisen hauskalta. Edellinen voittaja Conchita Wurst toimi green roomin emäntänä ja oli hänkin melko näkyvästi läsnä koko illan ajan.

Artistit esittelevät postikortit olivat hyväntuulisen hauskoja ja itse kilpailijatkin olivat niissä mukana. Jos annoin itseni ymmärtää oikein, postikorttien taustamusiikkina soi itävaltalaisten klassikkosäveltäjien teokset. Ennen postikorttia vilautettiin lavalle pääsyä odottelevia, jännittyneitä artisteja. Mutta sitten illan kilpailijoiden esityksiin...

1. Moldova: Eduard Romanyuta - I want your love
Show potkaistiin käyntiin aika perinteikkäästi. Moldovan edustussävelmä on tavallaan sellainen jonka monet mieltävät "perinteiseksi euroviisuksi" eli discokappale ja vähäpukeisia tanssijoita. Perinteiseen rakkauslaulu-discoiluun on päälleliimattu tämä poliisiteema, joka alkoi vauhdikkaasta takaa-ajo-esikatseluvideosta ja on jatkunut täällä paikan päällä koppalakkeihin pukeutuneissa naikkosissa. Moldovaan on suhtauduttu myös aika ristiriitaisesti, toiset pitävät sitä kliseisenä ja toiset taas kaipaavat kisaan myös tällaisia perinteitä. Itse kuulun jälkimmäiseen koulukuntaan ja minusta huolellisesti koreografioitu esitys toimi hyvin. Uskon että Moldova etenee finaaliin rimaa hipoen, liimalettisestä laulusolistista huolimatta, joka onkin kokonaisuuden heikoin lenkki. Ehkä mikroshortseihin sonnustautuneet naiskonstaapelit pelastavat tilanteen.
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 6-10

2. Armenia: Genealogy - Face the shadow
Armeniaa edustaa kuusi itsenäisesti uraa luonutta laulusolistia, joista on koostettu tämä yhtye tänne euroviisuihin. Minua ei moinen kilpailulaulanta kiihota ja esityskään ei ollut kiinnostava. Kuusikko seisoskeli lavalla pitkissä koltuissaan. Armenia ei myöskään ole mikään pomminvarma automaattifinalisti, joten tänä vuonna veikkaan karsiutumista.
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 11-16

3. Belgia: Loic Nottet - Rhythm inside
Belgian ärsyttävän tarttuva rämpätys erottuu kyllä joukosta ja on jo kerännyt aika paljon fanikuntaakin. Vaikka itse en löydäkään tästä itseäni kiinnostavia aineksia, ymmärrän toki että muut löytävät. Esityskin on persoonallinen valkoista hehkuvassa värimaailmassaan ja huolellisesti koreografioitu.
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 1-5

4. Alankomaat: Trijntje Oosterhuis - Walk along
Yksi iso kysymysmerkki tämä Hollanti. Esittäjä on pitkän linjan ammattilainen ja kuvaus on toteutettu todella persoonallisesti - kokonaisuudessaan yhdellä kamera-ajolla pelottavasta silmälähikuvasta lopun zoomauksiin. Mutta riittääkö kappale saamaan puhelinäänestäjät tarttumaan älylaitteisiinsa? Tuomaristot ehkä arvostanevat Trijntjen ammattitaitoa? No tässä semifinaalissa karsiutuu vain kuusi esitystä, joten ehkä Alankomaat mahtuu finaaliin?
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 6-10

5. Suomi: Pertti Kurikan nimipäivät - Aina mun pitää
Ensin positiiviset asiat. Kurikoiden postikortti oli illan sympaattisimpia. Esityksen jälkeen Kurikat saivat raikuvat aplodit. Sitten negatiiviset. Kaikki näiden välissä tapahtunut ei vakuuttanut. Esitys vaikutti sekavalta ja meluisalta, joka vain korostui sotkuisessa kuvauksessa kadottaen biisin viimeisetkin melodianrippeet. Ymmärrän kyllä, että tarkoitus oli korostaa punk-henkeä, mutta uskon vaikutukset ovat enemmän luotaantyöntävät. Laulusolisti Kari Aalto hoiti kyllä oman tonttinsa mallikkaasti, mutta muiden ilmainstrumentointi taustanauhan tahdissa tuo korkeintaan niitä ennustettuja säälipisteitä. Olen edelleen sitä mieltä, että sympaattinen taustatarina ei riitä euroviisumenestykseen, jos kappale on melusaastetta. Uskon suvaitsevaisuuskuplan puhkeavan tänä iltana. Eikä pidä unohtaa, että puolet pisteistä tulee asiantuntijaraadeilta, jotka on ohjeistettu äänestämään musiikillisesti korkeatasoisia esityksiä. On tietenkin riski veikata tässä tilanteessa tällaista, mutta riskejä on otettava ja ei olisi mitään mieltä ennustaa tulevaa kaikkien muiden kanssa samankaltaiseksi. Illalla nähdään olenko suuri euroviisuoraakkeli vai mistään mitään tietämätön ja kaiken kukkuraksi suvaitsematon moukka. Älkää siis pettykö, jos Suomi putoaa.
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 11-16

6. Kreikka: Maria Elena Kyriakou - One last breath
Kreikka yllätti euroviisufanit valitsemalla pitkästä aikaa balladin bilebiisin sijaan. Taviskatsojat silti tuskin ovat ällikällä lyötyjä tämän melko perinteisen rakkauslaulun edessä. Kaunis Maria Elena esiintyy kuitenkin vakuuttavasti, joten ennustan finaalipaikkaa. Muutenhan kävisi niin, että Kreikka karsiutuisi ensimmäisen kerran euroviisufinaalista semifinaaliaikakaudella. Finaalissa jäänee parempien balladien jalkoihin.
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 6-10

7. Viro: Elina Born & Stig Rästa - Goodbye to yesterday
Viro kantaa raskasta ennakkosuosikin viittaa, mutta on suoriutunut tehtävästään erinomaisesti ilman ulkomusiikillisia härpäkkeitä. Esittäjät ovat lahjakkaita ja Elina varsin viehkeä ilmestys. Kappale erottuu persoonallisuudellaan edukseen. Heittämällä finaaliin ja sielläkin varmasti sijoittuu, jos nyt ei kuitenkaan ihan voita koko kisaa.
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 1-5

8. Makedonia: Daniel Kajmakoski - Autumn leaves
Tässä on kyllä yhden sortin tuutulaulu, jossa en näe mitään menestyspotentiaalia. Jos sellaiseksi ei nyt lasketa hauskaa esikatseluvideota (jota kukaan ei muista). Oudot taustakeikkujat vain heikentävät menestysmahdollisuuksia. Eikä solistikaan ole liialla karismalla siunattu, vaikka kiva kaveri onkin. Makedonia on onneksi tottunut karsiutumaan viisufinaalista.
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 11-1

9. Serbia: Bojana Stamenov - Beauty never lies
Serbian vanttera discoqueen tasapainoilee siinä rajamailla onko tämä jo liian camppia Euroopalle. Viisufanithan taputtavat karvaisia käsiään viimeistään biisin loppupuolella, kun kertosäe saa alleen tanakan discokompin ja taustajoukot riisuvat kaapunsa paljastaen niiden alta bilevaatteet. Monet veikkaavat tästä sitä surullisenkuuluisaa "floppaavaa fanisuosikkia", mutta miksei Bojanakin voisi saada niitä sympatiapisteitä. Onhan Euroopassa varmasti yhtä paljon ylipainoisia kuin on kehitysvammaisiakin. Lisäksi kaiken glitterin, campin ja xxl-kokoisen hopeamekon alla on kuitenkin yksi kisan taitavimmista laulajattarista ja oikeasti ihan tarttuva sävelmä.
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 6-10

10. Unkari: Boggie - Wars for nothing
Unkarin rauhanlaulu on makuuni kovin tylsä, mutta jotenkin on sellainen kutina että tässä on kisan musta hevonen. Kappale jota fanit eivät ole noteeranneet millään tavoin, mutta joka vetoaa tavalliseen kansaan.
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 1-5

11. Valko-Venäjä: Uzari & Maimuna - Time
Nyt harmittaa, kun Valko-Venäjän mainiona pitämäni kappale näytti ja kuulosti lavalla niin tylsältä. Kaiken kukkuraksi kun olen aiemminkin ollut mielenpiteineni melko yksin, en nyt äkkiseltään keksi syitä miksi joku alkaisi tykkäämään tästä tämän esityksen perusteella.
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 11-16

12. Venäjä: Polina Gagarina - A million voices
Venäjän Polina todella räjäytti pankin. Ainakin minun pankkini. Miten noin sirosta naisesta voi lähteä tuollainen ääni? Melkein nousin osoittamaan suosiotani seisten. Uskon vakaasti semifinaalivoittoon. Äänestämässäkin kun on monia Venäjälle suotuisia maita. Nyt voitte unohtaa Putinin politiikan ja keskittyä palvomaan Polinaa.
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 1-5

13. Tanska: Anti Social Media - The way you are
Tanska taitaa olla oman "viisupuntarini" jumbona typeränä stereotyyppisenä Beatles-pastissina (jota Beatles-fanien luulisi pitävän loukkauksena), jonka esittää amerikkalaisista teinileffoista tuttujen koulukiusaajien näköiset tyypit. Mutta tämä blogikirjoitushan ei kerro minun henkilökohtaisista suosikeistani, vaan siitä että yritän veikata jatkoonmenijöitä. Ja kyllähän finaaliin joka vuosi kuuluu yksi tällainen renkutus, joka yleensä tulee vielä Tanskasta. Finaaliin siis mennään kirkkaasti, mutta veikkaan siellä sijoituksen romahtavan jonnekin kahdenkympin jälkeiseen maailmaan.
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 1-5

14. Albania: Elhaida Dani - I'm alive
Albaniasta ei paljon ole lapsille kerrottavaa. Sinänsä ihan taitava solisti Elhaidakin näytti jotenkin pliisulta päätämyötäilevässä kampauksessaan. Keskityin lähinnä ihastelemaan taustaprojisointeja, jotka toki muissakin esityksissä ovat ihan yhtä hienoja.
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 11-16

15. Romania: Voltaj - De la capat (All over again)
Romanian bändi esiintyy ihan ammattitaitoisen rennosti ja sympaattisesti, mutta puoliksi englanniksi laulettu biisinsä ei ehkä vain riitä. Tai voi olla että riittääkin, mutta nyt veikkaan täpärää karsiutumista.
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 11-16

16. Georgia: Nina Sublatti - Warrior 
Georgian naissoturin "pane mua"-saappaat ja kimmeltävät mikroshortsit veivät osan mielenkiinnostani, mutta havaitsin kuitenkin hänen laulavan hyvin dramaattisen viisunsa. Jotenkin vain tuli tunne, että saattaa niukin naukin ponnistaa finaaliin tältä viimeiseltä esiintymispaikalta. Georgia tai Romania, se jää nähtäväksi.
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 6-10

Yhteenveto:
1-5 Belgia, Viro, Venäjä, Tanska, Unkari
6-10 Moldova, Alankomaat, Kreikka, Serbia, Georgia
11-16 Suomi, Armenia, Makedonia, Albania, Valko-Venäjä, Romania

Esitysten jälkeen oli tietenkin luvassa kertaus, johon nykyään delegaatiot saavat itse valita sen kohdan joka katkelmassa kuullaan. Suomen kohdalla hämmästelin valintaa. Tai jos tarkoitus oli korostaa entisestään sitä, että Suomen kappale on rämisevää punkkia vailla melodianhäivääkään, niin sitten ymmärrän. Serbialta vastaavasti katkelmaan oli valittu se räjähtävin kohta, jossa kappale muuttuu pitkän balladialun jälkeen discoksi. Jäin miettimään, miksi kappaleessa on niin pitkä balladialku, jos halutaan korostaa sen olevan discobiisi. Varsinaista väliaikanumeroa ei show'ssa nähty, vain pari hassunhauskaa ennakkoon kuvattua filmiä. Toisessa erilaiset eläimet seikkailivat Wienissä ja toinen keskittyi "Australian viisuhistoriaan". Muutenkin Australia oli tiukasti läsnä juonnoissa: "Europe and AUSTRALIA start voting now" tai "Good night Europe and good morning AUSTRALIA". Jännittävää ja nautinnollista semifinaali-iltaa.

PS. Heilutin hallissa Suomen lippua, vaikka puinen lipunvarteni takavarikoitiinkin turvatarkastuksessa. 12 pistettä Pertille, Karille, Samille ja Tonille.

tiistai 12. toukokuuta 2015

Aina mun pitää suvaita

Kuva: escstats.com

Tähän päivään sopii jälleen kerran vanha vitsi ranskalaisesta, amerikkalaisesta ja suomalaisesta, jotka katselivat norsua. Ranskalainen pohti "Minkälaista ruokaa norsusta voisi laittaa?", amerikkalainen taasen aprikoi: "Kuinka paljon rahaa norsulla voisi tehdä?" ja suomalainen mietti hiljaa mielessään: "Mitähän tuo norsu minusta ajattelee?".

Yksi kevään puheenaiheista on ollut Pertti Kurikan nimipäivät -nimisen laulu- ja soitinyhtyeen valinta Suomen edustajaksi Eurovision laulukilpailuihin 2015 Wieniin, Itävaltaan. Jos joku ei vielä tiennyt, yhtyeen muodostaa neljä oppimishäiriöistä tai kehitysvammaista keski-ikäistä tai jo keski-iän ylittänyttä miestä. Sylki on sen jälkeen lentänyt joka suunnasta ristiin rastiin, muualtakin kuin laulusolisti Kari Aallon hampaiden välistä. Glitteriin, glamouriin ja silikonilla siloiteltuihin artisteihin tottuneet euroviisufanit ympäri Eurooppaa tietenkin pöyristyivät karun edustajamme nähtyään. Kaikkitietäviksi euroviisuasiantuntijoiksi yhdessä yössä muuttunut Suomen kansa sen sijaan pitää Kurikkaa ja kumppaneita varmoina voittajina. Euroviisuissa menestymiseenhän riittää se, että erottuu joukosta.

Itsekin olen tasapainoillut barrikadien harjanteilla Uuden musiikin kilpailun eli Suomen kansallisen euroviisukarsinnan alkumetreistä lähtien. Demokratian vankkumattomana kannattajana olen ensisijaisesti yrittänyt peräänkuuluttaa karsintakilpailuun tasapuolisuutta. Kilpailun järjestäjä YLE rummutti ennennäkemättömällä voimalla Pertti Kurikan nimipäiviä kilpailun voittoon ja edustustehtäviin. Mielestäni epäreilua muita kilpailijoita ja yleisöä kohtaan. Tietävätköhän he siellä Yleisradiossa, että edustajan voi valita sisäisestikin, ilman julkista karsintaa.

Jopa molemmissa viikonlopun iltapäivälehdissä komeili Pertti Kurikan nimipäivien kuva sivun kokoisena UMK-alkukarsinnan mainoksessa otsikolla "Tässäkö on Suomen seuraava euroviisuedustaja?". Odotin vastaavanlaisia mainoksia kolmena seuraavanakin viikonloppuna, mutta tuo jäikin ainoaksi. Yleisradion lukuisat eri toimitukset tekivät kymmeniä lähes identtisiä juttuja euroviisukarsinnoista ja aina kuviin ja otsikoihin nousi Kurikka. Mieleeni heräsi jo kysymys verovaroin toimivan laitoksen turhista päällekkäisistä toiminnoista?

Ajankohtainen kakkonen puuttui sattuvasti euroviisukarsintaruljanssin välissä kehitysvammaisten asemaan omassa Kehitysvammaillassaan. Tärkeä asia, mutta miksi juuri nyt? Ei kuulemma euroviisujen eikä Kurikan vuoksi, mutta kuitenkin nyt Wienin viisujen lähestyessä YLE Areenaan on ilmestynyt englanniksi tekstitetty Kehitysvammailta, jota YLE kehottaa jakamaan Facebookissa mahdollisimman laajasti ja kansainvälisesti. Ajetaanko tässä nyt euroviisujen vai kehitysvammaisten asemaa? Taitaa YLE ajaa ihan omaa asiaansa. No Uuden musiikin kilpailussa kävi niin kuin kävi ja kansahan sen Pertti Kurikan sinne Wieniin valitsi puhelinäänillään. Yleisradion propagandan osuutta äänivyöryyn on mahdotonta arvioida.

Nyt ne Kurikat sitten ovat siellä Wienissä ja harjoittelevat kiivaasti ensi viikon tiistain (19.5.2015) semifinaalilähetystä varten. Koitokseen on tasan viikko aikaa ja viikon ohjelmaan kuuluu treenien lisäksi tietenkin myös haastatteluja ja promoamista. Medianäkyvyyttä onkin uutisten mukaan saatu ja nyt ollaankin sitten yllättyneitä, kun kaikki ei olekaan positiivista. Verkkolehtien otsikot kirkuvat, kuinka ulkomaalaiset toimittajat pahimmillaan jopa "tylyttävät" Suomen edustajaa. Erehtyipä joku hollantilainen fanitoimittaja lohkaisemaan, että "Suomen edustajat eivät ole nättejä". No siitäkös nettikommentoijat suivaantuivat. Ei taida olla hääppöisen näköinen tuo toimittaja itsekään?

Mitä oikein odotettiin? Suomi lähettää ehkä koko euroviisuhistorian rujoimman esityksen ja kansa hämmästyy, kun koko Eurooppa ei olekaan polvillaan. Vihaako ne siellä kehitysvammaisia? Mikä saa suomalaisen uskomaan, että punkista on tullut yhtäkkiä valtavirtaa? Omasta mielestäni kilpailukappale "Aina mun pitää" ei ole kummoinen, mutta en usko että pitäisin punkkariedustajistamme musiikillisesti yhtään sen enempää, vaikka biisi olisi koko musiikkihistorian melodisinta tai taitavimmin esitettyä punkkia. En siis aio lävistää poskiani hakaneuloilla enkä värjätä molempia otsahiuksiani vihreiksi, kun perjantaina suuntaan pääkallopaikalle Wieniin.

Sitä saa, mitä tilaa. Jos kerran Suomen kansa halusi lähettää euroviisuihin jotain räväkkää ja erottuvaa, niin pitää kestää myös seuraukset. Eikö tässä nimenomaan ollut kyse kehitysvammaisten tasavertaisuudesta? Heitä pitää saada arvostella ihan tasavertaisesti, kuin muitakin kilpailijoita. Ovathan kaikki muut 39 kilpailijaa Pertti Kurikan nimipäivien basistin Sami Helteenkin mielestä "ihan paskoja". Hänellä on oikeus mielipiteeseensä, mutta niin on eurooppalaisilla euroviisutoimittajillakin. Jos asettuu sadan miljoonan ihmisen eteen kilpailemaan arvostelulajissa, pitää olla valmis ottamaan vastaan arvostelua. Varmasti Pertti, Kari, Sami ja sympaattinen rumpali Toni ovatkin, mutta onko Suomen kansa?

Nettiuutisten kommenttikentissä ainakin ollaan taas kerran nousemassa vastarintaan. Tosin tällä kertaa täysin vastakkaisista syistä. Se väestönosa, joka aina aikaisempina vuosina on hävennyt Suomen euroviisuedustajan vuoksi silmät päästään, seisookin nyt ylpeänä rinta rottingilla, ja jokainen poikkipuolisen sanan lausuja on suvaitsematon kusipää ja kaikki, jotka eivät rakasta puolivillaisesti instrumentoitua kahden soinnun punkkia, ovat musiikillisesti sivistymättömiä moukkia. Kävi Wienissä niin tai näin, Suomi on tänä vuonna jo voittanut euroviisut!