keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

ESC 2016: Tšekki


Tšekin tasavallan euroviisuhistoria on lyhyt ja ytimekäs. Debyytti tapahtui Helsingin kisoissa vuonna 2007, jolloin räimeää rokkia esittävä Kabát -yhtye sai yhden pisteen ja jäi semifinaalin viimeiseksi. Vuotta myöhemmin tyyli oli toinen, kun simpsakka neitokainen kimmeltävässä minimekossa - Tereza Kerndlová - keikutti lannetta discopopin tahdissa kutsuen kaikkia lystinpitoon kappaleellaan "Have some fun". Tulosten julkistamisen aikaan ei ollut enää kellään kivaa, vaikka esityksen saamat 9 pistettä riittivät sentään toisen semifinaalin toiseksi viimeiseen sijaan. Kolmannella yrittämällä Tšekin kohtaloksi koitui jälleen semifinaalin jumbosija ja tällä kertaa jopa tylyin nollapistein, kun edustajana hääräili Gipsy.cz -yhtye tunkkaisella mustalaishumpallaan "Aven romale".

Tästä suivaantuneina tšekit pitivät euroviisuista viiden vuoden tauon. Syyksi ilmoitettiin edustuskappaleiden saama huono vastaanotto ja se, että euroviisut eivät katsojalukujen varjolla edes pahemmin kiinnostaneet tšekkiläisiä. Viime vuonna he kuitenkin palasivat kisaan ja ensimmäistä kertaa jopa ihan kunnon kappaleella. Martan ja Václavin muodostamalle lemmenduetolle ja enteellisesti nimetylle balladille "Hope never dies" jopa toivoi armollista finaalipaikkaa. Nyt se olikin lähempänä kuin koskaan ja lopputuloksissa Tšekki oli semifinaalin sijalla 13. Pisteitä kertyi 33 eli kolme kertaa enemmän kuin maan aikaisemmille edustuskappaleille yhteensä. Toistaiseksi Tšekki on kuitenkin Andorran ohella ainoa maa, joka ei vielä koskaan ole päässyt Eurovision laulukilpailujen finaaliin. Semifinaaliaikakaudella myös Monacolta on finaalipaikat jääneet saavuttamatta, mutta he ovat ottaneet osaa euroviisuihin jo ennen semifinaaleja.

Gabriela Gunčíková - I stand

Tänä vuonna Tšekki on jälleen tosissaan mukana kilvassa ja tavoittelemassa viisuhistoriansa ensimmäistä finaalipaikkaa. Kilpailu on kovaa, että huonommilleen Gabriela Gunčíková (22) häviää, jos tälläkin kertaa Tšekin kohtaloksi koituu karsiutuminen. Gabriela nousi julkisuuteen 18-vuotiaana sijoittuessaan toiseksi Česko Slovenská SuperStar -kilpailun toisella tuotantokaudella. Kilpailu on Tšekin ja Slovakian, vanhan kunnon Tšekkoslovakian siis, yhteinen Idols-kilpailu. Gabriela sai kisan jälkeen heti levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa ja tähän mennessä on ilmestynyt kaksi pitkäsoittoa "Dvojí tvář" (2011) ja "Celkem jiná" (2013).

Nuoresta iästään huolimatta näyttävällä Gabrielalla on jo viiden vuoden esiintymiskokemus ja kansainvälisen tiimin tuottama kilpailukappale "I stand" kestää vertailua. Kappaleen ovat säveltäneet Christian Schneider ja Sara Biglert, ja sanoittaneet Sara Biglert ja Aidan O'Connor. Monena muuna vuonna tälle paketille olisi helppo veikata varmaa finaalipaikkaa. "I stand" on taitavasti sävelletty ja tuotettu tämän päivän popballadi.
Vastaavia paketteja on vain tällä kertaa kisassa mukana muitakin ja kaikille ei finaalipaikkoja riitä. Toivon totisesti, että Tšekin finaalitili aukeaa, mutta en ylläty vaikka vieläkään ei niin tapahtuisi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti